Suoraan sisältöön

Liity joukkoon! Vapaaehtoinen palokuntatoiminta on antoisaa yhdessäoloa ja fyysisesti vaativaa toimintaa. Katso lisää: palokuntaan.fi

Keski-Suomen pelastuslaitos » Pelastuslaitos » Historiaa » Pelastustoiminta Suomessa

Pelastustoiminta Suomessa

Aikainen historia

Jo Ruotsi-Suomen aikaan huolenaiheena oli paloturvallisuus, ja vanhimmat tiedot paloturvallisuusmääräyksistä löytyvätkin 1300-luvun alun Ruotsista. Kunnallishallinnon tehtäviin lukeutui tiheään rakennettujen puukaupunkien tulipalojen ehkäisy ja torjunta. Kaupunki oli laatinut määräykset, jotka koskivat niin tulisijojen kuntoa, palokalustoa kuin toimintaa tulipalon sattuessa. Palovartiostojen järjestäminen oli yksi järjestyneen palontorjunnan tärkeimmistä muodoista. Palovartiot kiersivät öisin kaupungilla ja tekivät tulipalon huomatessaan yleisen hälytyksen.

Palovartioiden tehtävänä ei kuitenkaan ollut tulipalojen sammuttaminen, vaan ainoastaan yleisen hälytyksen suorittaminen ja järjestyksen valvominen. Hälytyksen jälkeen sammutustyöstä vastasivat kaupungin asukkaista muodostettu yleinen palokunta, joka oli asevelvollisuuden kaltainen velvollisuus. Kiertäviä palovartiota täydentämässä olivat tornivartijat, jotka palovartioiden lisäksi valvoivat kaupunkia ja sen turvallisuutta joko kirkon tornista tai erillisestä palotornista. Vielä 1700-luvun alkupuolella palovartiostot muodostettiin määräyksellä porvaristosta, mutta sittemmin palkattiin varta vasten palovartiostoja.

Hälytystilanteessa yleiseen palokuntaan kuuluvat miehet kiirehtivät paikalle joko kotoa löytyvän tai ruiskuhuoneelta haetun palokaluston kera. Kaupunkien palokalustoon saattoi vaihtelevasti kuulua muun muassa köysiluutia ja miesvoimaruiskuja, talojen palokalustoon oli määrätty kuuluvaksi vesitynnyreitä, ämpäreitä ja palohalkoja. Suuremmissa kaupungeissa yleisen palokunnan miehet oli jaoteltu eri ruotuihin ruotumestarin alaiseksi. Ruotumestari (ja toisinaan pormestari) johti sammutustyötä, mutta ei kuitenkaan usein omannut minkäänlaista perehdytystä. Pakkopalokuntalaiset olivat puolestaan epämotivoituneita, eivätkä harjoitelleet juuri lainkaan. Sammutustoiminta oli heikkotehoista, kaoottista ja väentungoksen häiritsemää, jolloin tulipalotkin riistäytyivät helposti käsistä. Tämän kaiken jälkeen palokunnat, jotka koulutettuina ja harjoitelleina kykenivät järjestelmällisyyteen, lähestulkoon mullistivat tulipalojen sammutuksen.

1800-luvun murros

Palokunta-aate saapui Suomeen monen muun asian tavoin Ruotsista. Ensimmäinen palokunta Suomessa oli Turun VPK, joka perustettiin vuonna 1838. Turun VPK on nykyään Suomen ja pohjoismaiden vanhin vielä toiminnassa oleva vapaaehtoinen palokunta. Turun VPK:n perustamista vauhdittikin vuonna 1827 Turussa riehunut ja lähes koko kaupungin tuhonnut valtaisa tulipalo. Kolme neljäsosaa Suomen silloisesta pääkaupungista paloi maan tasalle jättäen 11 000 ihmistä kodittomaksi. Turku on palanut historiansa aikana tiettävästi ainakin 31 kertaa, joista vuoden 1827 palo oli ehdottomasti tuhoisin. Tulipalo olikin Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo. Yhteiskunnan paine tulipalojen ehkäisemiseksi alkoi kasvaa ja haluttiin varmistaa, että vastaisuudessa sammutustöihin on saatavilla tietty henkilöstö. Palokunta-aate vastasi loistavasti tähän tarpeeseen.

Aate kuitenkin tyrehtyi useaksi vuosikymmeneksi heti alkuunsa Venäjän Keisarin poliittisen epäluulon vuoksi, vaikka palokuntien tarve kasvoi koko ajan. Seuraavan kerran politiikka löyhentyi vasta vuonna 1861, jolloin perustettiin Helsingin vakinainen palokunta. Järjestäytynyt sammutus- ja pelastustoimen kehitys otti Suomessa kunnolla tuulta alleen ja 1800-luvun loppupuolelta lähtien perustettiin lukuisia vapaaehtoisia palokuntia ja vakipalokuntia, varsinkin isommissa kaupungeissa. Palosuojelu oli kuitenkin vielä harvaan asutulla maaseudulla järjestymätöntä ja tehotonta, mutta 1900-luvun alussa perustettiin myös runsaasti kyläpalokuntia ja sammutusryhmiä. Palokunnan taloja rakennettiin talkoilla ja kalustoa hankittiin lahjoituksilla.

Toiminnan kehitys 1900-luvulla

Vuonna 1906 perustetun yleisen palokuntaliiton toimesta toiminta kehittyi hiljalleen yhtenäisempään suuntaan. Vuoteen 1918 mennessä Suomesta löytyi täysin vakinainen ja ammattilaisista koostuva palokunta 11 kaupungista. Itsenäistymisen jälkeen toiminta sai yhä ammattimaisempia piirteitä, valtio budjetoi määrärahoja palotoimen edistämistä varten ja järjestötoiminta vilkastui. Sotien syttyessä palokuntien merkitys oli korvaamaton. 1950-luvulla nais- ja poikaosasto saivat omat toimikuntansa. 1960-luvulla palokuntatoiminta alkoi pikkuhiljaa laajentua pelastustoiminnaksi ja palomiesten varusteet kehittyivät ja koulutukset lisääntyivät. Kehittyvä liikenne, teollisuus ja kemikaalit toivat mukanaan aivan uudenlaisia tehtäviä. Viimein 1970-luvulla tytötkin otettiin virallisesti toimintaan mukaan poikaosaston muuttuessa samalla nuoriso-osastoksi. 1980-luvulla painotettiin koulutuksen syventämistä ja järjestötoiminnan kehittämistä. 2000-luvulla päädyttiin muodostamaan aikaisemmin kuntien ylläpitämistä alueellisista pelastuslaitoksista laajempia yksiköitä. Muutos mahdollisti resurssien paremman kohdistamisen ja tarkoituksenmukaisen käytön.

Nykytilanne ja lähitulevaisuus

Nykypäivänä Suomessa toimii 22 pelastuslaitosta, jotka tuottavat turvallisuuspalveluita kaikkialla Suomessa. Iso osa vapaaehtoisista palokunnista on siirtynyt palolaitosten alaisiksi palokuntasopimuksin. Tällaiset vapaaehtoispalokunnat eli sopimuspalokunnat ovat vielä tänäkin päivänä merkittävässä roolissa varsinkin kaupunkien ulkopuolella harvaan asutuilla alueilla. Siellä ne ovat usein ainoita pelastustoimen paikallisia edustajia ja yleensä ensimmäisenä tapahtumapaikalla. Pelastuslaitokset ovat kunnallisia toimijoita, tarkoittaen sitä, että kunnat omistavat ja maksavat kulut. Pelastuslaitos huolehtii pelastustoimelle kuuluvasta turvallisuusviestinnästä, pelastustoimen valvontatehtävistä, väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteissa sekä pelastustoimintaan kuuluvista muista tehtävistä.

Pelastuslaitos voi muiden toimien lisäksi suorittaa ensihoitopalveluja, tukea kunnan valmiussuunnittelua ja varautumista sekä huolehtia akuutista öljyntorjunnasta ja muista pelastustoimelle säädetyistä tehtävistä. Ensihoitopalveluiden järjestämisvastuu on sairaanhoitopiireillä. Kaikki Suomen 22 pelastuslaitosta ovat aikaisemmin toimineet kunnan alaisina, mutta yhdistyvät vuonna 2019 voimaan tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa 18 maakuntaorganisaation alaiseksi. Kaiken kaikkiaan toiminnan tavoitteena on, että Suomessa olisi Euroopan tehokkain pelastustoimi vuoteen 2025 mennessä.

  • Yhteystiedot
  • Keskuspaloasema
  • Salontaipaleentie 6
  • 40500 Jyväskylä
  • puh 014 3329 600

  • Laskutusosoite
  • Jyväskylän kaupunki
  • Keski-Suomen pelastuslaitos
  • Verkkolaskun OVT-tunnus: 003701746664975
  • Välittäjä: Basware Oyj / BAWCF122

Copyright © Keski-Suomen pelastuslaitos 2017 | Sivun alkuun