Suoraan sisältöön

Liity joukkoon! Vapaaehtoinen palokuntatoiminta on antoisaa yhdessäoloa ja fyysisesti vaativaa toimintaa. Katso lisää: palokuntaan.fi

Ensihoidon historia

Jokainen tapaturman, onnettomuuden tai sairauden uhri odottaa saavansa asiantuntevaa apua ja hoitoa. Toimiva ensihoito on kansalaiselle merkittävä turvallisuuden tunteen lisääjä, vaikkei sairastumisesta tai vammautumisesta olisikaan henkilökohtaista kokemusta. Ensihoito ja sairaankuljetus ei kuitenkaan ole aina ollut itsestäänselvyys, vaan nykytilanne on vuosikymmenten kehityksen lopputulos.

Kautta aikojen ihmiset ovat syntyneet, eläneet, sairastaneet ja kuolleet kotona. Kuitenkin hoitojen tehostumisen ja teknologian kehittymisen johdosta alettiin rakentaa sairaaloita 1700-luvun loppupuolelta lähtien. Suomen ensimmäinen varsinainen sairaala oli Turun lääninlasaretti, joka avattiin vuonna 1759. Vielä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, varsin heikotkin potilaat joutuivat hankkiutumaan sairaalaan omin keinoin, omilla tai vuokra-ajureiden vaunuilla. Köyhimmät raahattiin tai kannettiin ja osa joutui jopa kävelemään itse. Käytäntö vaaransi potilaan terveyttä ja oli joissain tilanteissa hengenvaarallista. Merkittävä tarve sairaankuljetusjärjestelmälle oli huomattu.

Ensihoitotoimintaa 1900-luvun alkupuolella ja keskivaiheilla kuvaa paremmin sana sairaankuljetus, sillä potilaiden hoidon ajateltiin olevan mahdollista ainoastaan sairaaloissa, eikä kuljetuskalustoon kuulunut juuri sideharsoa enempää. Ainoa vaatimus oli potilaan saaminen makuasentoon kuljetuksen ajaksi. Ensihoito oli siis alussa pelkkää potilaan mahdollisimman nopeaa siirtoa sairaalaan. Huomattavia ongelmia kuitenkin oli. Sireenin käyttö ei ollut suotavaa, sillä se saattoi pillastuttaa hevoset, jotka olivat varsin yleinen näky katukuvassa ennen autojen yleistymistä. Myös tiestö oli huonossa kunnossa ja paikoin jopa kulkukelvotonta, eikä talvirenkaita tai pakkasnesteitä ollut lainkaan olemassa. Alkuun päästyään sairaankuljetus osoitti kuitenkin hyödyllisyytensä ja kehittyi huomattavasti asukasluvun kasvuakin nopeammin.

Kansanterveyslain astuttua voimaan vuonna 1972 sairaankuljetus määrättiin ensimmäistä kertaa kuntien velvollisuudeksi. Tämän jälkeen alkoi huomattava kehitys, jota kuitenkin jossain määrin vastustettiin (varsinkin lääkäreiden toimesta) osin huonosti koulutetun tai kouluttamattoman henkilökunnan vuoksi. 70-80-luvuilla sairaankuljettajia alettiin kouluttaa suorittamaan ensihoidon keskeisiä toimenpiteitä, sillä huomattiin, että varsin usein potilas ei kerennyt sairaalaan tarpeeksi nopeasti. Lääkintävahtimestari-sairaankuljettajien koulutus alkoi 70-luvulla ja sitä kesti 90-luvun alkuun, jolloin alettiin kouluttaa lähihoitajia perustason ensihoidon tehtäviin. Vuonna 1998 alkoi hoitotason ensihoitajan koulutus neljässä ammattikorkeakoulussa ja koulutus on sittemmin laajentunut kahdeksaan oppilaitokseen.

Pian sairaankuljettajat pystyivät antamaan potilaalle hoitoa, joka oli aikaisemmin mahdollista vain sairaalassa lääkärin suorittamana. Potilas tutkittiin jo saapumispaikalla ja tilanne pyrittiin tunnistamaan mahdollisimman varhain, jotta asianmukainen hoito voitiin aloittaa ja elintoiminnot pystyttiin turvaamaan. Tällöin toimenkuva alkoi muuttua sairaankuljetuksesta hiljalleen kohti nykyistä ensihoitopalvelua.

Vuonna 2011 ensihoitojärjestelmä koki suuria muutoksia, kun uusi ensihoitoasetus astui voimaan. Ensihoitojärjestelmä porrastettiin, jotta pystyttiin tarjoamaan potilaalle sopivimman tasoinen tutkimus ja hoito. Porrastettu ensihoitojärjestelmä koostui kokonaisuudessaan hätäkeskuksesta, perustason ensihoidosta, hoitotason ensihoidosta, lääkäriyksiköstä sekä päivystyspoliklinikasta. Riskialueluokat määriteltiin ja ensihoitotehtävät jaettiin virallisesti neljään kiireellisyysluokkaan, A-, B-, C- ja D-luokkaan, joihin jokaiseen asetettiin tietty tavoiteltava potilaan saavuttamisaika. Myös ensihoidon ambulansseihin tuli koulutusvaatimukset. Kuitenkin pitkään alalla olleiden, käytännön työllä ja lisäkoulutuksilla ammatin oppineiden henkilöiden mahdollisuus jatkaa tehtävissään säilytettiin, mikäli osaaminen vastasi asetettuja vaatimuksia. Uudistus asetti ensihoitohenkilöstölle taitokehyksen ja piti huolen siitä, että jatkossa ensihoito olisi laadukasta ja henkilöstö riittävän koulutettua toimimaan työtehtävissään.

Ensihoitopalvelu sai asetuksessa myös uudenlaisen johtamisjärjestelmän, joka velvoitti jokaista sairaanhoitopiiriä hankkimaan ensihoidon vastuulääkärin sekä kenttäjohtajan. Muutoksien myötä tasokkaampi hoito mahdollistui ja moniviranomaistoiminta helpottui ja selkeytyi. Ympäri vuorokauden päivystävä kenttäjohtaja eli vastaava ensihoitaja toimii tilannejohtajana, ensihoitajana sekä tukee hätäkeskusta ja sairaanhoitopiiriä erityisesti poikkeustilanteissa, kun taas vastuulääkärin tehtäviin kuuluu muun muassa ensihoitopalvelun johtaminen ja valvominen sekä hoito-ohjeiden antaminen.

Myös terveydenhuollon ulkopuolinen kehitys on vaikuttanut ensihoitoon ja sen laatuun. Näitä ovat esimerkiksi tieverkon ja ajoneuvojen huomattava kehitys, turvamääräysten lisääntyminen sekä matkapuhelimien yleistyminen. Tänä päivänä sairaalan ulkopuolinen ensiapu on yleistynyt ja potilaan hoito on mahdollista aloittaa entistä aikaisemmin ja laadukkaammin. Nykyinen ensihoitopalvelu kattaa toisin sanoen sekä entisen sairaankuljetuksen että lääkinnällisen pelastustoimen.

  • Yhteystiedot
  • Keskuspaloasema
  • Salontaipaleentie 6
  • 40500 Jyväskylä
  • puh 014 3329 600

  • Laskutusosoite
  • Jyväskylän kaupunki
  • Keski-Suomen pelastuslaitos
  • Verkkolaskun OVT-tunnus: 003701746664975
  • Välittäjä: Basware Oyj / BAWCF122

Copyright © Keski-Suomen pelastuslaitos 2017 | Sivun alkuun